Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen monitaitoinen kehittäjä Irmeli Panhelainen (1945–2017)

Lehtori, oppikirjailija Irmeli Panhelainen menehtyi vaikeaan sairauteen 31.10.2017 Meilahden sairaalassa Helsingissä. Hän oli syntynyt 23.10.1945 nuoren evakkoperheen esikoiseksi Siilinjärvelle.

Vuonna 1965 ylioppilas Irmeli Silvennoinen aloitti Helsingin yliopistossa suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden opinnot. Tulevaisuuteen viittasi Siilinjärven yhteiskoulussa teinilehden toimittamisesta alkanut äidinkielen ja kirjoittamisen harrastus. Irmelin ansiosta koulu voitti sarjansa valtakunnallisessa kulttuurilehtikilpailussa.

   Filosofian maisteriksi 1971 valmistunut Irmeli halusi jo ennen opetusharjoittelua töihin Kemijärvelle kauppaoppilaitoksen suomen kielen lehtoraattia hoitamaan. Nuoresta saakka innokas kirjeenkirjoittaja ei pelästynyt kauppakirjeenvaihtoakaan, joka kuului oppiaineeseen. Auskultoituaan Jyväskylän Normaalikoulussa 1972–73 hän sai parin vuoden sijaisuuden jälkeen Petäjäveden lukiosta vakituisen viran suomen kielen lehtorina (1975 –1989). Kotimatka perheen luo kaupunkiin lyheni oleellisesti, sitten kun Irmeli oli valittu Jyväskylään Kesyn lukion, myöhemmin Cygnaeus-lukion vanhemmaksi lehtoriksi 1989.  

    Irmelin virkavuodet osuivat koulu-uudistuksen vuosikymmeniin. Peruskoulu oli  Soteen verrattava 1960- ja 1970-luvun haaste. Jotta toteutus onnistuisi, järjestettiin VESO-koulutus ja opettajien parhaimmistoa rekrytoitiin kouluttajiksi. Irmeli kutsuttiin Keski-Suomen äidinkielen lääninkouluttajaksi. Täydennyskoulutustalkoissa hän ehti tutustua vuosien 1976 –1990 mittaan keskisuomalaisiin ja laajemminkin äidinkielen opettajiin toimiessaan Lappeenrannan kesäseminaarin johtajana.

      Irmeli oli sitoutunut uuden koulun oppilaslähtöiseen pedagogiikkaan, jota hän toteutti usealla tasolla. Hän oli innostunut ja innostava opettaja ja kouluttaja. Hän tiesi, mihin oppilaat yltävät, jos heille annetaan mahdollisuus. Irmelin omat kokemukset välittyivät hänen kirjoittaessaan yli parinkymmenen vuoden ajan Kieli ja kirjallisuus -oppikirjasarjaa yhdessä Urho Johanssonin, Leena Kirstinän, Tuula Uusi-Hallilan ja Anneli Vähäpassin kanssa. Siihen Irmelin yksin laatima Kielenhuollon opas on kantanut uusina painoksina pisimmälle, 2000-luvulle saakka ja saanut kuuluisan fanin Apulannan Toni Wirtasesta, jolle suomen kieli oli avautunut sitä kautta.  

      Työryhmän jäsenenä, kollegana ja ystävänä Irmeliä voi kuvata vain superlatiivilla mitä parhain.  Hän oli mitä empaattisin, terveen kriittinen ja suvaitseva, harkitseva ja välitön, päättäväinen ja joustava, – ihminen, jonka kanssa oli helppo elää. Ystävyytemme säilyi viimeiseen saakka.

      Oppilaat olivat Irmelille kaikki kaikessa. Molemminpuolisen kiintymyksen osoituksena kerrottakoon tapaus Petäjävedeltä kolmenkymmenen vuoden takaa. Irmelin ollessa virkavapaana kokonaisen vuoden hänen valvontaluokkansa kirjoitti vuorotellen joka päivä hänelle päiväkirjaa, jonka opettaja säilytti ja näytti  ikääntyneille oppilailleen viime syksyn luokkakokouksessa. Ilmaisutaidon oppilaat ovat muistelleet Irmeliä opettajana, joka kohteli heitä tasapuolisesti ja ihmisinä vertaisinaan tehden kirjallisuudesta ja teatterista heille tärkeän.

    Viron kielen ja kulttuurin harrastuksen Irmeli tartutti oppilaisiinsa suosituilla viron valinnaiskursseilla, jollaiset olivat harvinaisia koko maassa. Hän oli pätevöitynyt suorittamalla Jyväskylän yliopistossa estologian cum lauden ja pitämällä yllä yhteyksiä lukuisiin virolaisiin opettajiin ja ystäviin Tartossa ja Jõgevalla.  Tarvittaessa hän edusti Äidinkielen opettajain liittoa esitelmöimällä viroksi kuten Emakeele seltsin vuosikonferenssissa 2003, jolloin kuuntelijoiden joukossa oli muun muassa presidentti Arnold Rüütel. Toinen puhuja Suomesta, Tarja Halonen pyysi Irmeliltä arviota omasta viron taidostaan. Irmeli osasi myös saksaa, niin että saattoi pitää Suomen kirjallisuudesta tunteja vieraillessaan Tietokirjailijoilta saamansa apurahan turvin Sveitsissä, Reinachin lukiossa.  

     Sitten tuli vuosi 2006. Sairastuminen pakotti Irmelin jättämään rakastamansa koulutyön. Mitä hän sairauseläkkeellä tekisi? Valoisan optimistisen luonteensa ansiosta hän ei lamaantunut vaan löysi uuden uran elää aktiivisesti. Tavanomaisten käsitöiden lisäksi Irmeli osasi valmistaa käsinukkeja. Sitten hän opiskeli huovutus- ja tuunaustöitä, viimeisimmäksi kirjansidontaa vanhalla belgialaisella menetelmällä. Kierrätysmateriaaleista syntyi asusteita, koristeita ja käyttöesineitä, jotka menivät hyvin kaupaksi messuilla. Hänet kutsuttiin useita kertoja mukaan kädentaitajana Mänttään, Serlachius-museon elokuiseen Art & Food- tapahtumaan. Vuoden 2017 Helsingin naisten messuille hänellä olivat jo tuotteet valmiina pakkauksissa!

     Irmeli palasi myös nuoruutensa harrastukseen, luovaan kirjoittamiseen ja ehti saada kahdesti palkinnon Immi Hellén -seuran lastenrunokilpailuissa. Hän rakasti teatteria, mitä hän toteutti konkreettisesti Jyväskylän Huoneteatterin naisyhdistyksen eri tehtävissä, muun muassa puheenjohtajana. Hän rakasti elokuvia ja kirjallisuutta sekä Demokraatti-lehden kirjallisuusvisoja, joihin Irmeli ja puolisonsa Mauri osallistuivat voitokkaasti. Irmeli yhdessä Maurin kanssa vaali antaumuksellisesti myös laajaa ystäväpiiriä.

    Perheonni oli kuitenkin Irmelille kaikkein tärkeintä. Syyskuussa 2017 hän ja Mauri viettivät kultahäitään. Ville ja Olli puolisoineen olivat lahjoittaneet hänelle mummon aarteiksi lapsenlapset,  Elmerin ja Aleksin sekä Vuokon ja Hertan.

     Me, hänet tunteneet, olemme kiitollisia, että olemme saaneet olla hänen elämänenergiansa säteilypiirissä.

                                                                         Leena Kirstinä, ystävä ja kollega