ÄOL:n lausunto ehdotuksesta perusopetuksen 6. vuosiluokan lukuvuosiarvioinnin kriteereiksi
21.9.2022
ÄOL kiittää 6. luokan lukuvuosiarvioinnin kriteeriehdotusta selkeydestä mutta odottaa moniin kohtiin vielä tarkennuksia ja toivoo, että kriteereissä vaadittaisiin erityisesti lukemiselta enemmän. Ehdotuksessa myös pitäydytään ÄOL:n mielestä aika perinteisessä tekstikäsityksessä.
Äidinkielen opettajain liitto ry
LAUSUNTO 21.9.2022
Opetushallitukselle
PERUSOPETUKSEN 6. VUOSILUOKAN LUKUVUOSIARVIOINNIN KRITEERIEN LUONNOS
Mikä on näkemyksenne kriteeriluonnosten selkeydestä?
Pidämme kriteereitä lähtökohtaisesti selkeinä. Ne muistuttavat huomattavan paljon päättöarvioinnin kriteerejä. Toivoisimme, että samankaltaisuuden oletettava tarkoituksellisuus tulee kriteerien johdannossa selvästi ja perustellusti esille.
Ovatko osaamisen kuvausten jatkumot arvosanasta 5 arvosanaan 9 johdonmukaisia? Toivomme perusteluja.
- Arvosana 9 on usein hyvin vaativa, ja jää epämääräiseksi ja tulkinnanvaraiseksi, mitä vielä pitäisi osata paremmin tai enemmän, jotta arvosana olisi 10.
- Jatkumoissa toistuvat ilmaisut ”mallit, apukysymykset ja ohjatusti”. Koemme, että jokainen ysin ja kympin oppilaskin on oikeutettu malleihin ja apukysymyksiin. Pidämme tätä kriteerien jatkumorakenteessa hämmentävänä ja toivomme, että tätä avataan viimeistään tukimateriaalissa.
- Osa kuvauksista on johdonmukaisia ja osaaminen rakentuu pala palalta korkeimman arvosanan ollessa vaativin. Toisinaan taas vaatimus ei nouse, esim. T2 arvosana 9 ja 10 kuvauksissa on tarpeetonta toistoa, joka ei tuo lisäarvoa. Puhutaan vain puhe-esityksestä, vaikka oppimisen tavoitteissa kuvataan monipuolisia viestintätilanteita. Esitys lienee eri asia kuin viestintätilanteet.
- Esimerkiksi tavoitteen 10 osaamisen kuvaukset ovat hyvin epämääräiset, kun taas tavoitteen 11 osaamisen kuvaukset ovat huomattavan havainnolliset ja onnistuneet.
- T10 kuvauksessa epämääräisyyttä lisää myös se, että ei kuvata tekstien vaadittavaa laajuutta. Riittääkö muutaman virkkeen teksti? Entä miten suhtautua tekstiin, joka on pitkä, mutta jossa ei ole koheesiota? Tavoitteessa kuvattu monimediainen ympäristö ei näy kriteereissä.
- 13 kuvauksissa käsitteiden käytön jatkumo voisi olla havainnollisempi. Voisiko joitakin peruskäsitteitä esimerkinomaisesti jopa mainita kuvauksissa (lause, verbi)?
- T14 kuvauksissa ei ole mukaan lukukokemusten jakaminen, joka lienee yksi keino saada selvyyttä lukutaidosta. Riittääkö teosten lukeminen vai odotetaanko myös niiden ymmärtämistä?
- T15 kriteereissä kuvataan kulttuurin merkityksen kuvaamista, mutta tavoitteessa lienee kysymys kulttuurin käyttämisestä. Toivomme konkretiaa siihen, miten tulisi arvioida tavoitetta “oppii käyttämään kulttuuria”?
Miten mielestänne oppiaineiden arvosanojen 5 kriteeriluonnokset kuvaavat välttäviä tietoja ja taitoja?
- Vuosiluokalle 7 siirtymiseen tarvitaan mielestämme selkeämmät vähimmäisvaatimukset. Koemme, että on avattava esimerkiksi sitä, kuinka monta kirjaa oppilas on tosiasiallisesti lukenut niin, että hän ymmärtää lukemansa. Samoin tulee tarkentaa, kuinka monta (erilaista) tekstiä oppilas on tosiasiallisesti kirjoittanut itsenäisesti. Vuosiluokasta 7 tulee oppilaalle kohtuuttoman vaativa, jos hän kuudennelta vuosiluokalta siirtyessään ei ole tottunut lukemaan, ymmärtämään lukemaansa, kirjoittamaan ja ymmärtämään kirjoittamaansa.
- T12 kuvauksessa ei arvosanassa 5 kuvata mitenkään yhdessä tuottamista, vaikka tavoite nimenomaan liittynee yhdessä kirjoittamiseen. Tarkoittaako sitä, että arvosanaan viisi ei vaadita ko. sisältöä?
- T14 kuvauksesta syntyy vaikutelma, että yhden kokonaisen tekstin lukeminen riittäisi. Onko tämä tarkoituksellista? Myös kaunokirjallisen tekstin ja tietotekstin vaihtoehtoisuus mietityttää.
Antavatko kaikki arvosanojen kriteerit riittävän tuen oppilaan kuudennen vuosiluokan lukuvuosiarviointiin? Toivomme perusteluja.
- Erityisesti kannamme huolta (kauno)kirjallisuuden lukemisen vaateista. Vähimmäistaitojen kuvaaminen voisi olla varsinkin lukutaidon osalta yksityiskohtaisempaa.
- Ohjatusti kirjoittamisen määrittelyä on selkeytettävä, sillä erittäin hyväkin kirjoittaja ansaitsee tulla ohjatuksi ja saa käyttää malleja omassa työskentelyssään.
Yleisiä kommentteja kriteeriluonnoksista.
- Kriteerit pitäytyvät melko perinteisessä tekstikäsityksessä (puhe-esitys, esim. T2 ja fiktiiviset tekstit T8)
- Tarvitseeko oppilaan kauheasti ymmärtää lukemastaan? Tekstin ymmärtämisen näkökulman toivoisimme tulevan selvemmin ja konkreettisemmin esiin (mm. T5 ja T6). Mekaanisen lukutaidon ja ymmärtävän lukutaidon osalta toivomme kriteereihin tarkkuutta.
- Toivoisimme kauttaaltaan, että lukemiselta vaadittaisiin enemmän. Lukemisen tekstit ovat kriteeriluonnokseessa hyvin yksipuolisia.
Irene Bonsdorff
puheenjohtaja
Äidinkielen opettajain liitto ry