Ihmiset tarvitsevat tarinoita

Meistä kaikista voitaisiin kertoa monta tarinaa. Ympärillämme syntyy koko ajan uusia tarinoita, joilla on meille ainutlaatuinen merkitys. Hyvät tarinat auttavat selviämään arjesta, ja käytämme niitä ajanvietteenä, viihteenä ja perinteiden opettamisessa. Tuskinpa menee yhtään työpäivää ilman työkavereille tai oppilaille kerrottuja tai heiltä kuultuja tarinoita. Ja millainen olisikaan tarinaton joulu?

Tarinoiden kuuleminen ja kertominen ovat inhimillisiä perustarpeita. Niissä on jotakin vastustamatonta, ja vain harvoin kieltäydymme kuuntelemasta, kun jollakulla on (ainakin omasta mielestään hyvä) juttu kerrottavanaan. Tuskin koskaan on niin kiire, etteikö ainakin yhdelle jutulle olisi aikaa. Kuulluksi tulemisella puolestaan on itsetunnon kannalta ratkaiseva rooli.

Elämää ja arkea on alettu brändätä tarinoilla. Se, mikä joskus oli arkinen ajanviettotapa, on hiljalleen muuttunut osaksi pientä luksusta arjesta selviämisessä. Paikoin tuntuu siltä, että jos tuotteella tai henkilöllä ei ole ympärillään tarinaa, sitä tai häntä ei ole edes olemassa. Tämän huomaa helposti vaikkapa FB- ja IG-julkaisuista eli siitä, mitä niissä näytetään ja varsinkin siitä, mitä niissä ei näytetä.

Yhä useammassa yhteydessä on alettu myös synnyttää tarinoita sellaisiin tilanteisiin, joissa ne aiemmin olisivat näyttäneet lähinnä hämmentäviltä: Auton ostamisen ympärille on rakennettu tarina. Ravintolakäyntiin on luotu tarinallistettu kokemus. Lomalle lähteminen tuntuu paremmalta ajatukselta, kun on ensin saanut kuulla tarinoita sieltä, minne on suunnitellut lähtevänsä.

Mitä laajemmalle tarinallistaminen leviää, sitä enemmän meillä opettajilla on annettavaa muille. Niillä keinoilla, joita me opetamme ja välitämme, rakennetaan uudenlaista maailmaa. Sanat ja mielikuvitus saavat uuden ja kiinnostavan tehtävän. Toivottavasti osaamme antaa omalle työllemme tämänkin arvon.

Ensi tammikuussa pidettävillä ÄOL:n Talvipäivillä tarinallistaminen on kaiken keskiössä. Silloin saamme kuulla mm. siitä, miten matkailuyrittäjät käyttävät tarinallistamista omassa toiminnassaan. Samoin tutustumme elokuvien ja maakuntamedian keinoihin kertoa tarinoita. Kiinnostavaa on varmasti myös kuulla, miten informaatiovaikuttamista käytetään vallankäytön välineenä.

Mutta entä jos ajattelemmekin tarinoita omassa elämässämme? Mistä kaikesta itse voisimme kertoa tarinan vaikka huomenna? Mikä meissä itsessämme olisi huomispäivän tarinan aiheeksi? Esimerkiksi viime viikolla havahduin itse siihen, kuinka vaatteillani on tarina ja kuinka vaatteeni voisivat kertoa tarinan minusta. Farkut olin tuonut mukanani Ranskasta, kauluspaidan Slovakiasta ja kengät Walesista. Luin Helsingin Kirjamessuilta ostamaani kirjaa ja iltakahvin kanssa herkuttelin rovaniemeläisen leipomon pullalla. Omaa IG-tiliäni siivosin näyttävämmäksi ja Twitteristä poistin huonoimmat heittoni. Eli loin omaa tarinaani.

Millainen on sinun tarinasi? Tuntuuko siltä, että olet valmis kertomaan siitä muille? Jos sammutetaan valot ja sytytetään kynttilä, millaisen tarinan haluat kertoa siitä maailmalle?

Jaakko Sarmola on Äidinkielen opettajain liiton hallituksen varapuheenjohtaja.