"Kaikki onnistuu hyvin, jos käymme aina käsiin järkevällä mielellä."

8.9.2020

Näin rauhoittelee Aapo, veljessarjan järjen ääni, tänä vuonna 150 vuotta täyttävässä Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanissa. Veljeksiä keskusteluttaa se, miten Impivaarassa oikein selvitään Jukolasta muuton jälkeen. Mitä pitäisi ensin tehdä?

Samanlaisessa hämmentävässä tilanteessa olemme olleet keväästä asti, kun työt siirtyivät kokonaan kotiin ja kesäsuunnitelmatkin menivät uusiksi. Yllättävät muutokset saattavat olla edessä edelleenkin tämän lukuvuoden aikana – mutta siitäkin selvitään hyvällä suunnittelulla ja yhteishengellä.

Tänä vuonna uuden lukuvuoden aloitus on ollut kovin erikoista siitäkin syystä, että töihin orientoiva koulutustapahtuma Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi päätettiin jättää poikkeusolosuhteiden takia pitämättä. Virittäytymisessä olikin nyt selvästi foorumin mentävä aukko, mikä kertoo koulutuspäiviemme tärkeydestä uuden lukuvuoden aloittamisessa. Toivottavasti asia korjaantuu ja pääsemme ensi vuoden elokuussa taas kokoontumaan.

Foorumi oli suunniteltu aloitettavan Seitsemän veljeksen teemalla juhlavuoden kunniaksi julkistamalla ÄOL:n ja Aleksis Kiven seuran laatimat uudet Seitsemän veljestä -verkkosivut, joista on varmasti paljon iloa myös teoksen käsittelyyn opetuksessa. Sivut löytyvät osoitteesta https://www.seitsemanveljesta150.fi/aleksis-kivi/seitseman-veljesta/. Kannattaa käydä tutustumassa!

Etäopetusta suunnitellessani ja toteuttaessani mietin monesti, että kyllä me äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat olemme sentään onnekkaita: meillä on käytössämme oma, oppiaineemme tarpeisiin räätälöity oppimisympäristö – Äly. Sen käyttö osoitti korvaamattomuutensa luku- ja kirjoitustaidon tehtävien ohjauksessa ja palautteenannossa. Ajastettujen tehtävien teettäminenkin onnistui helposti. Ja Älyn kehittäminen jatkuu: tammikuussa Vantaan talvipäivillä Tikkurilan lukiossa julkistetaan ns. Äly 2, joka sisältää oppimateriaalin ja työkalut uutta, syksyllä 2021 käyttöön otettavaa opetussuunnitelmaa varten. Tekijätiimi on koottu omasta asiantuntevasta lukioryhmästämme. Syksyllä aloitetaan maakuntiin jalkautuva koulutuskiertue – aivan kuten nykyisen Älyn käyttöönoton yhteydessä. Toivon, että jossakin vaiheessa Älyn käyttö tulisi mahdolliseksi myös perusopetuksessa ja ammatillisella puolella.

Älyn uudistuminen sai aikaan liittomme toimistossa henkilöstömuutoksia. Järjestösihteerimme Kaisa-Maija Eeli siirtyi Älyn kustannustoimittajaksi SKS:ään, ja hänen tilalleen valittiin järjestösihteeriksi Jenni Fabritius. Iso kiitos, Kaisa-Maija, ja onnea uuteen, tärkeään työhön! Tervetuloa ÄOL:ään, Jenni!

Muutakin uutta syksyn mittaan on tiedossa: Lukuliikkeen Lukuliike kouluissa -pilotit käynnistyvät noin 50 peruskoulussa eri puolilla maata, ja kansallisen lukutaitostrategian työstäminenkin alkaa OPH:ssa. Tavoitteena on kaiken kaikkiaan luoda selkeitä rakenteita lukemiselle, koulun ja kirjaston yhteistyölle sekä sille, että lukemisesta tulee koko koulun yhteinen asia. Tämän toiminnan jatkumiseksi tarvitaan vastaisuudessakin valtion taloudellinen tuki.

Iloksemme osana Lukuliikettä on ÄOL:ssä alkanut yläkoululaisille tarkoitettu Nuori Aleksis -kilpailu, jossa yläkoululaisista koottu raati lukee vuoden aikana ilmestyneitä nuorten kirjoja. Eduskunta myönsi kilpailun pilotille rahoituksen, mutta lisärahoitusta kaivataan tällekin projektille. On upeaa, että lukiossa jo monen monta vuotta toiminut kilpailu laajeni yläkouluun ja omalta osaltaan aktivoi nuoria lukemaan ja keskustelemaan kirjoista.

Oman kesäni yksi huippuhetki olisi se, kun sain kutsun osallistua kesäkuun alussa Teams-kokouksena pidettyyn oikeusministeriön järjestämään seminaariin, jossa käytiin vilkasta keskustelua tulevan kansalliskielistrategian sisällöstä. Esiin tulivat niin huoli yleiskielen käyttötaidon heikkenemisestä, yhteiskuntamme englanninkielistyminen kuin liian vähäiset resurssit äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa kaikilla kouluasteilla. Suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetuksen koordinointi olisi myös syytä siirtää opetus- ja kulttuuriministeriölle opetuksen tasalaatuisuuden turvaamiseksi. On hienoa, että suomen kielen lautakunnan reilu vuosi sitten esittämään huoleen ollaan nyt strategialla vastaamassa.

Lukuvuoden aikana viimeistellään lukioissa uuden opetussuunnitelman mukaisia opintojaksoja ja jännitetään, miten esitykselle opetusvelvollisuuden pidentämisestä käy. Näiden uudistusten pitäisi astua voimaan yhtä aikaa vuoden päästä syksyllä. Esityksessä uudeksi oppivelvollisuuslaiksi on kuitenkin vielä erittäin paljon tarkistettavaa – ei vähiten maksuttomuuden vuoksi – ja koko uudistus on saanut varsin ristiriitaista vastaanottoa. Koulutuksenjärjestäjät joutuvat entistä ahtaammalle ilman valtion huomattavia lisärahoituksia niin perusopetukseen kuin toiselle asteellekin, ja oppimateriaalin valinnassa on luonnollisesti luotettava opettajien asiantuntemukseen. Koulupudokkaiden tilannetta ei nähdäkseni voi korjata vain pidentämällä oppivelvollisuutta.

Mukavia syyspäiviä kaikille!

Sari Hyytiäinen