Pitääkö sittenkään? Ja jos pitää niin mitä ja miksi?

20.9.2021

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi toteutettiin tänä vuonna webinaarina. Sen kattavana teemana oli kielen ja kirjallisuuden tuoma hyvinvointi. Toivon, että jokainen meistä voi tänä lukuvuonna hyvin. Toivon, että jokainen meistä saa tilaisuuden olla sellainen opettaja, joka itse haluamme olla. Yltyvistä ulkopuolisista vaatimuksista huolimatta.

Eri paikoissa erilaiset tahot ovat yhä useammin vaatimassa, mitä kaikkea koulun pitäisi opettaa. Kouluissa pitäisi esimerkiksi opettaa, että kansalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Pitäisi opettaa omana aineenaan pöytätapoja. Pitäisi opettaa rahankäyttöä, laskujen maksamista sekä osakkeisiin ja indeksirahastoihin säästämistä. Ja pitäisi opettaa elämäntaitoja.

Yhteistä tälle koulun pitäisi -keskustelulle on se, että liian harva tietää, mitä koulussa oikeasti tehdään. Olisiko siis ratkaisuna koulujen arjen avaaminen yhteiskunnalle? Vai kuuluuko vain ajan henkeen, että yhteiskunnassa kuvitellaan ongelmia, joihin halutaan helppoja ratkaisuja? Eli annetaan ne jonkun muun - siis koulun - tehtäväksi.

Koulun pitäisi -keskustelu ei tarkkaan ottaen ole edes keskustelua. Sillä väistetään vastuu asioista, joiden hoitaminen kuuluu useimmiten myös muille vastuullisille aikuisille. Esimerkiksi vanhemmille tai poliitikoille.

Yhä yleisemmät vaatimukset ovat sinänsä kiinnostavia. Ne ovat ajan hengen mukaisia odotuksia siitä, mitä kouluilta odotetaan. Siksi ne voivat parhaimmillaan auttaa meitä hahmottamaan, mihin suuntaan opetussuunnitelmia ja työskentelytapojamme voisi kehittää. Pahimmillaan vaatimukset ovat aliarvioivia ja yliampuvia kuvauksia kohtuuttomista odotuksista. Koulut eivät ole olemassa niitä varten.

Huomionarvoista on myös se, että vaatimuksiin kuuluu vankka yleistäminen. Sen taustalla on ajan hengen mukainen itsekeskeisyys. Eli kun joku havaitsee asian, joka hänen mielestään on väärin, tulkitsee hän niin, että se on kaikkien muidenkin mielestä väärin. Ja koska koulu on saavuttanut sen aseman, joka sillä on, on koulun vastuuttaminen vähintäänkin helppo ratkaisu.

Mutta kuka on se koulu, joka nämä asiat sitten niin sanotusti hoitaisi? Harvapa vie koulun pitäisi -ideologiansa niin pitkälle, että alkaisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Eli: opettajan pitäisi. Sillä siitähän tässä jatkuvien uusien vaatimusten tulvassa on kyse: kun halutaan, että koulu tekee jotakin, niin oikeasti sen tekevät opettajat. Me.

Ja viime vuosina olemme totisesti tehneet ja sopeutuneet. Olemme säännöllisesti uudistaneet ja uudistuneet. Kehittäneet ja kehittyneet. Eikä se ole ollut pelkkää etäopetusta ja digiloikkaa.

Ymmärrän kyllä, että opettajia ja kouluja kohtaan asetetaan odotuksia. Niin kauan kun pysytään kohtuudessa, on kaikki hyvin. Ja niin kauan kun opettajat saavat keskittyä opetussuunnitelman mukaisen opetuksen antamiseen, on kaikki hyvin.

Opettajat ansaitsevat yhteiskunnan kunnioituksen ja työrauhan siinä missä muutkin ammattilaiset. Kun opettaja voi hyvin, myös oppijat voivat hyvin. Kohtuuttomilla vaatimuksilla saadaan aikaan vain uupumusta ja mahdollisesti heikkeneviä oppimistuloksia.

Jos jonkin asian vielä haluan tästä asiasta kertoa, niin se on se, jonka opin kotonani käyneeltä rakennusalan ammattilaiselta. Hän kertoi työfilosofiakseen sen, että aina ei pidä tavoitella kympin suoritusta. Että kyllä ne kylpyhuoneen laatat voi ihan hyvin asentaa kahdeksikon arvoisesti ja olla silti tyytyväinen lopputulokseen.

Ehkäpä opettajinakin voisimme ainakin joinakin päivinä ajatella samoin. Ja pitää huolta omasta jaksamisestamme.

 

Toivotan kaikille työn iloa ja ammattiylpeyttä!

Jaakko Sarmola
puheenjohtaja