Syksyn jäsenkirje

29.8.2018

Mitä parhainta alkanutta syksyä, hyvät ÄOL:n jäsenet!

Koulutyö on taas saatu mukavasti käyntiin, joten on hyvä hetki muistutella myös Äidinkielen opettajain liiton syksyn toiminnasta.

Varsin monenmoista on taas koulutuksen alalla ilmassa ja tekeillä, niin kuin kaikki olemme varmasti huomanneet. Lukioissa alkaa lukuvuoden aikana uuden opetussuunnitelman työstäminen, vaikka nyt voimassa olevan mukaan ei ole vielä ehditty maaliin asti opiskella. Tällä kertaa kuitenkin perustetaan oppiaineiden omat ops-työryhmät, joten on mahdollisuus aiempaa kierrosta perusteellisempaan uudistukseen, jos niin halutaan. ÄOL:n puheenjohtaja Sari Hyytiäinen on mukana oppiaineemme työryhmässä. Muut ryhmän jäsenet ovat: pj. opetusneuvos Minna Harmanen, Opetushallitus, lehtori Riikkamarja Autio, Turun iltalukio, lehtori Samuli Hägg, Joensuun normaalikoulun lukio, lehtori Satu Kiiskinen, Tikkurilan lukio, dekaani Minna-Riitta Luukka, Jyväskylän yliopisto, yliopisto-opettaja Suvi-Tuuli Murumäki, Helsingin yliopisto.

Ainakin opintopisteiden ja -jaksojen tulo lukioihin vaatii nykyisten kurssien avaamista ja uudelleen jäsentämistä. Nyt on myös mahdollisuus vaikuttaa oppiaineen sisältöihin. Olemme kyselleet verkkokyselyllä (https://www.aidinkielenopettajainliitto.fi/liitto/kysely-lukion-opetussuunnitelmas/) kaikilta lukion opettajilta mielipiteitä oppiaineemme opetussuunnitelman uudistamisesta. Toivottavasti vastauksia tulee runsaasti. Lukion opetussuunnitelman uusien perusteiden tulee olla valmiina keväällä 2019, ja uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa lukioissa syksyllä 2020. Kunnissa paikallinen lops-työskentely alkanee osin rinnakkain valtakunnallisten perusteiden laadinnan kanssa.

Uusi lukiolaki hyväksyttiin keväällä eduskunnassa. Nyt lausunnolla ovat lakia täydentävät asetukset ja ylioppilastutkintolaki. ÄOL:n lausunnot ovat jo luettavissa lausuntopalvelusta: https://minedu.fi/lausuntokierrokset-ja-kuulemiset. ÄOL esittää mm., että lukion nykyiset syventävät kurssit ÄI8 ja ÄI9 muutetaan kaikille pakollisiksi, englanninkielinen ylioppilastutkinto jätetään toteuttamatta, oppiaineemme nimi muutetaan viimein muotoon suomen kieli ja kirjallisuus ja että lukiodiplomien laajuus on kaikille sama.

Ammatillisen koulutuksen reformin toteuttaminen yhdessä mittavien säästöjen kanssa on vaarantanut monissa kunnissa opetuksen. ÄOL:n ammatillinen työryhmä on ollut asiasta useaan kertaan yhteydessä opetushallintoon. ÄOL, SUKOL, S2-opettajat ja MAOL laativat myös tästä ongelmasta avoimen kirjeen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle sekä lähettivät aiheesta mielipidekirjoituksen, joka julkaistiin useissa maakuntalehdissä. Avoin kirje on luettavissa ÄOL:n kotisivuilla: https://www.aidinkielenopettajainliitto.fi/?x178582=315657.

ÄOL:llä on hyvä edustus OAJ:ssä ja Aineopettajaliitossa: OAJ:n pedagogisessa toimikunnassa meidän ääntämme tuo esiin varapuheenjohtajamme Jaakko Sarmola, joka on myös toimikunnnan perusopetusjaoksen jäsen. Lukiojaoksen jäsen on Sari Hyytiäinen. Aineopettajaliitossa edustajamme on Jani Valkeinen.

Lukemisen ja kirjoittamisen merkitys on saanut viime kuukausina runsaasti huomiota. Opetus- ja kulttuuriministeriön Kansallinen lukutaitofoorumi julkistaa työnsä tulokset Musiikkitalolla 14.9. Kulttuurirahaston Lukuklaani-hankkeeseen (https://lukuklaani.fi/fi/etusivu/) osallistuneet ala- ja yhtenäiskoulut ovat saaneet koulujensa kirjastoihin valitsemiaaan kirjapaketteja, ja Lukuklaanitoiminta
laajenee ylemmille kouluasteille syksyn aikana. ÄOL:n oma Lukeva koulu -hanke jatkuu näillä näkymin Lukutaitofoorumin sateenvarjon alla. Lukutaitofoorumin aloituskampanja käynnistyy lokakuussa Lahden Mukkulan koulussa ja laajenee sitten koko maan peruskoulut kattavaksi. Kampanjasta tulee tiedote koulujen rehtoreille syyskuun alussa Lukukeskukselta, joka
toimii kampanjan promoottorina. Kampanjaa varten on myös perustettu ohjausryhmä, jossa ÄOL:sta ovat mukana puheenjohtaja Sari Hyytiäinen, varapuheenjohtaja Jaakko Sarmola ja neuvottelukunnan puheenjohtaja Minna Inovaara. Nyt on tarpeen vaikuttaa tuleviin päättäjiin ja hallitusohjelmaan, jotta saadaan Lukutaitofoorumin toimille jatkuva rahoitus ja esimerkiksi Lukevan koulun esittämät toimet kuntien ja koulujen arkeen Liikkuvan koulun tapaan. Siis nyt kaikki poliittiset kytkökset käyttöön!

ÄOL jatkaa toki edelleen myös monenlaisen opetusta tukevan materiaalin tuottamista. Älyoppimisalustaa www.aly.finlit.fi on kesän aikana täydennetty opiskelijoiden esimerkkivastauksilla ja syksyn yo-kokeen jälkeen alustalle saadaan koetehtävät ja -aineistot sekä esimerkkivastauksia harjoitteluun kevään yo-koetta varten. ÄOL:n lukioryhmän tuottamat luku- ja kirjoitustaidon preliminäärit ja hyvän vastauksen piirteet julkaistaan jäsenille Älyssä 28.9., minkä jälkeen opettajat voivat avata ne omilla opiskelijoilleen haluamanaan ajankohtana. Älyn tarkistussapluunaan voi nyt tehdä myös omia kriteereitä kielirikkeiden merkitsemistä varten, ja sivuja voi katsella myös opiskelijanäkymässä. Lisää Älyn kehittämisehdotuksia otetaan erittäin mielellään vastaan, samoin ehdotuksia julkaistaviksi tehtäviksi.

Tärkeä jäsenetu on myös liiton kotisivujen jäsenalueella oleva samoin jatkuvasti päivittyvä Mervi Murron laatima Kirjava huone, joka on tehty tukemaan kirjallisuuden opetusta. Kirjava huone sisältää eri koulutasoille sopivaa kirjallisuutta ja tehtäviä. Tekstejä voi jakaa ja tulostaa opiskelijoille vapaasti.

Laatusanan uusia julkaisuja ovat Ibsenin Nukkekoti-näytelmästä aiemmin julkaisematon Lauri Siparin tekemä käännös ja Annamari Sauren toimittama opetusmateriaali Iloa ilmiöstä peruskoulun ilmiöopetukseen. Näitä molempia voi tilata liitosta vaikkapa kotisivujen verkkokaupan kautta.

Vuoden 2018 vuosikirjan aiheena on uusi kirjoittamisen opetus. Teoksen Kirjoittamisen käänteitä ovat toimittaneet Anne Mäntynen ja Jonna Riikonen. Se on luettavissa kotisivujen jäsenalueella. Seuraavan vuosikirjan aihe on kirjallisuuden opetus. Kirjan toimittaa Mervi Murto.

Sukukieliämme esittelevä M. A. Castrenin seuran ja ÄOL:n yhteistyönä toteutettu verkkosivusto www.ugri.net on uudistunut, ja sisältöä päivitetään jatkuvasti. Kielitoimiston Kielikello-julkaisu ilmestyy nykyisin vain verkossa. Osoite on www.kielikello.fi.

Liiton peruskouluryhmä on aloittanut 6. luokan kokeen suunnittelun. Karvi toteuttaa keväällä 2019 yhdeksännen luokan kansallisen arvioinnin, joten ÄOL ei tee kevääksi omaa 9. luokan koetta. Aiempien vuosien kokeita on käytettävissä jäsenalueella. Peruskouluryhmä suunnittelee myös tukimateriaalia arvioinnin avuksi.

ÄOL:n tutut kilpailut jatkuvat. Toisen asteen opiskelijoille tarkoitetun Pikku-Finlandian kirjallisuusesseiden viimeinen toimituspäivä liittoon on 9.9. klo 16. Lisää kilpailusta voi lukea liiton verkkosivuilta: https://www.aidinkielenopettajainliitto.fi/projektit/pikku-finlandia/. Voittaja
palkitaan Helsingin Kirjamessuilla 27.10. Voittaja pääsee yhteisiin tilaisuuksiin ja haastatteluihin Finlandia-voittajien kanssa. Myös Nuori Aleksis -raadin työ päättyy Helsingin kirjamessuihin, kun raati palkitsee siellä 27.10. voittajakirjailijan.


Lukiolaisille tarkoitetun Suomalaisen kirjoituskilpailun aiheena on tänä vuonna Suomen moninaisuus. Kilpailun ohjeet ja materiaalit ovat verkossa sivulla www.suomalaisuus.fi. Kirjoitelman tulee toimittaa Helsingin Suomalaiselle Klubille viim. itsenäisyyspäivää seuraavana arkipäivänä.

Suunnista kirjaan -tapahtuma järjestetään sekä Turun että Helsingin kirjamessuilla. Lippuja voi tilata liiton nettisivuilta: https://www.aidinkielenopettajainliitto.fi/projektit/suunnista-kirjaan/.

Koulutusta äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille on nyt runsaasti tarjolla. Niin Helsingin, Jyväskylän kuin Oulunkin yliopisto järjestävät opettajille OPH:n rahoittamaa lukemisen ja kirjoittamisen opetusta tukevaa koulutusta. Kannattaa käydä tutustumassa! ÄOL:n talvipäivät pidetään 19.–20.1.2019 Kouvolassa. Teemana on vaikuttaminen. Tervetuloa Kouvolaan! Äidinkielen ja kirjallisuuden foorumi pidetään Helsingissä Paasitornissa 1.–2.8.2019.

Muistutamme vielä ÄOL:n jäsenmaksun maksamisesta. Jäsenedut kuuluvat vain jäsenille ja lakkaavat, jos maksu jää maksamatta. Liitto toimii ainoastaan jäsenmaksujen turvin.


Pirteää syksyä kaikille jäsenille!


Sari Hyytiäinen     Jaakko Sarmola
puheenjohtaja       varapuheenjohtaja