Toholammen lukion ja yläkoulun lehtori Elina Niskakoski vuoden äidinkielen opettajaksi
16.1.2021
Toholammen lukion ja yläkoulun lehtori Elina Niskakoski
vuoden äidinkielen opettajaksi
Vuoden 2021 äidinkielenopettajaksi on valittu Toholammen lukiossa ja yläkoulussa työskentelevä lehtori Elina Niskakoski.
Elina Niskakoski on keskusteleva ja oppilaansa tunteva opettaja, hän motivoi ja kannustaa opiskelijoitaan kirjallisuuden ja kielen maailmaan sekä parhaaseen mahdolliseen tulokseen opinnoissa. Hän tuntee opiskelijansa usein jo peruskoulusta, näkee heidän koko kehityskaaren ja pystyy antamaan henkilökohtaista palautetta opinnoista. Toholammin lukion onkin menestynyt äidinkielen ylioppilaskokeessa erinomaisesti, erityisesti juuri äidinkielen menestyksen ansiosta. Elina Niskakoski vahvistaa hyvää ja kasvattaa opiskelijan itseluottamusta esimerkiksi tekstien tekijänä. Hän on pidetty ryhmänohjaaja ja innostava oppilaskunnan ohjaaja.
Niskakoski ymmärtää lukiolaisen elämää myös laajemmin. Hän osaa valita eri ryhmille sopivimmat työskentelytavat ja suhteuttaa oppilaan työmäärän muuhun opiskeluun – ja velvollisuuksiin. Niskakosken motto ”vähän mutta hyvää” ohjaa opiskelijoitakin yrittämään kaikessa tekemisessä parastaan.
Työyhteisössään Elina Niskakoski on aito ihmisten ja asioiden kohtaaja. Hän kuuntelee ja kuulee. Kollegat arvostavat hänen kykyään nähdä oleellinen ja taitoaan löytää selkeä reitti kohti haluttua lopputulosta. Niskakoski on mukana koulun johtoryhmässä kehittämässä tulevaisuuden koulua.
Elina Niskakoskella on laaja-alainen näkemys äidinkielen ja kirjallisuuden opettamisesta. Hänellä on toimivia visioita niin opetussuunnitelmasta, sen toteuttamisesta kuin pedagogisista menetelmistäkin. Kevään etätyöaikana hän osoitti ongelmanratkaisukykynsä myös poikkeusoloissa ja keksi nopeasti tarkoituksenmukaisia työtapoja myös kollegoiden iloksi.