Voi opettajan hommasta nauttiakin?

Ihan hullun hommaahan tämä on! Lukemattomat tekstit muljahtelevat taas vatsanpohjassa kotoisasti. Joululoma oli onnistunut, koska kaikki rästihommat tulivat hoidetuiksi kaikessa rauhassa alta pois, ennen kuin kouluarki taas alkoi.

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna kuuntelin Turun ihanilla talvipäivillä Tommi Kinnusen ja Minna Rytisalon synkkää kuvaa opettajan työstä. Vaikka aika kovilla minäkin olen tainnut olla, en ihan tunnistanut heidän huokauksiaan omakseni.

Varhaiskasvatuksen opettaja -siskon kanssa olemme monesti ihmetelleet, miten meillä oli kotonakotona arkenakin jälkiruoka pöydässä ja joka perjantai perusteellinen siivouspäivä – vaikka äiti oli yläkoulun opettaja. Omaan opettajuuteen ei ole meillä yhtä systemaattinen siivoaminen tai päivällisten laatiminen mahtunut.

Olemme päätelleet, että kyse ei ole sittenkään meidän huonommuudestamme. Elämä on kokonaisuudessaan hektistynyt, työelämä erityisesti. Meidän äidin arki-illat eivät kuluneet lasten kuskaamiseen harrastuksiin, eikä koulussa tarvinnut arvioida laatua tai yhteissuunnitella väkisin. Oppilaiden vanhemmat kohtasi vain vanhempainillassa ja silloinkin vain ne tolkun vanhemmat. Wilma-viestejä ei tarvinnut naputella.

En ole vieläkään paljastanut äidille, että korona-aikana päähän ilmestyi kämmenen kokoinen pälvikalju tai että elin viimeisimmän rehtorin vaihdoksen niin täysillä, että työterveyslääkäri diagnosoi stressin vuoksi kohonneen verenpaineen.

En koe, että varsinainen työni on muuttunut siitä, kun sen aloitin 25-vuotiaana. Se on yhtä mukavaa ja motivoivaa kuin ennenkin, pinoista huolimatta. Mutta tukkahan siinä päästä lähtee, jos koulun johto tai koulutuksenjärjestäjä tekee huonoja ratkaisuja kuulematta opettajia ja jos ei saa tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisi!

Opettajan hyvinvointiin on helppo resepti: kun työpaikalla on avointa dialogia ja luottamuksen ilmapiiri, kun työn rakenteet ovat kunnossa, syntyy tekemisen meininki. Liian moni työyhteisö kärsii johdon ammattitaidon tai pelisilmän puutteesta.

On ilo tehdä työtä, kun sekä työnjohtaja että alaiset osaavat suhtautua myös itseensä huumorilla ja tunnustaa, että tällä kertaa meni pieleen, ensi kerralla mahdollisesti paremmin.

Työssä jaksamiseen suosittelen myös Rasittava ämmä -kerhoa. Siihen kutsutaan sukupuolesta riippumatta, ja ainoa jäsenetu on se, että kollegat vinkkaavat hyvissä ajoin, jos jostakusta uhkaa tulla "rasittava ämmä" – siis kaikkeen tyytymätön opehuoneen ankeuttaja. Suunnittelemme nyt sääntömuutosta: jäsenetuihin lisätään pian oikeus saada ystävällinen huomautus siitä, että kärsii inkontinenssista tai muistamattomuudesta – aiomme nimittäin jatkaa tässä hullun hauskassa ammatissa täyteen eläkeikään, eli ainakin seitsemänkymppisiksi.

Aloitan nyt nöyränä toisen puheenjohtajakauteni. Parhaani yritän, pinoista huolimatta. Kiitos luottamuksesta!

Irene Bonsdorff
puheenjohtaja