Vuorovaikutuksessa tarvitaan armollisuutta
20.9.2022
"Mennään kiusaamaan sitä!" eskarilaispoika ehdotti toiselle päiväkodin vessassa. Toisessa päiväkodissa viskarilaistytöt päättivät ottaa kohteekseen yhden omasta joukostaan ja sylkeä tätä hiuksiin. Nämä kaksi tarinaa kuulin tuttavilta, jotka toisistaan tietämättä pyörittelivät päätään tyrmistyneinä. Näinkö on vuorovaikutustaitojen harjoitteleminen aloitettava?
Paljon harjaantuneemmin iso joukko meitä opettajia vuorovaikutti ennen koulun alkua järjestetyssä Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumissa. Asiantuntijoiden esityksissä ja kahvipöytäkeskusteluissa päivien teemana ollut vuorovaikutus linkittyi viestintään ja muiden ihmisten kanssa toimeen tulemiseen, myös käytöstapoihin.
Aika monessa tarharyhmässä, koululuokassa ja opettajainhuoneessa joku hankkii vaivihkaa oikeuden käyttäytyä huonosti. Muut sietävät yhteistyökyvyn puutetta ja suoranaista tylyyttä, koska "se nyt on aina semmoinen". Päiväkotilasten ja koululaisten vääränlaisissa vuorovaikutustilanteissa tarvitaan vanhempi ja opettaja, jotka puuttuvat yhdessä tilanteeseen. Taas työyhteisössä on rehtorilla tuhannen taalan paikka miettiä, miten aikuisen käytöstä voisi kritisoida puuttumatta hänen persoonallisuuteensa.
Foorumissa keskusteltiin myös sitä, kuinka huolestuttavan moni toisella asteella opiskeleva ei pysty osallistumaan lainkaan kasvokkaiseen vuorovaikutustilanteeseen. Korona-ajan jälkeen moni joutuu aloittamaan vuorovaikutustilanteissa toimimisen harjoittelun ihan alusta: toista ihmistä on vaikea katsoa silmiin, oma ääni kuulostaa oudolta ja ajatus menee puhuessa aina ihan pieleen.
Meidän koulussamme aloitti tänä lukuvuonna 97 lukiolaista, jotka tulevat yhteensä yhdeksästä eri kunnasta ja 44 yläkoulusta. Näinä ensimmäisinä viikkoina testataan 15–16-vuotiaiden vuorovaikutustaidot aika stressaavassa pelissä: joku rakentaa heti laajan verkoston yli ryhmä- ja vuosikurssirajojen, mutta joku toinen jännittää suun avaamista ja pelkää epäonnistumista niin, että miettii illalla valmiiksi repliikin, jonka esittäisi istumajärjestyksessä viereen sattuneelle. Tästä halusin puhua heti ensimmäisenä koulupäivänä omille 1A-ryhmäläisille, jotka niska jäykkänä viileän etäisesti tarkkailivat uusia kavereita pulpeteissaan.
Vuorovaikutustaidoillaan jokainen huolehtii ryhmässä siitä, että sen jäsenillä on hyvä olla ja yhteiset asiat hoituvat. Tarvitaan siis armollisuutta sekä muita että itseä kohtaan.
Hyvää lukuvuoden alkua kaikille!
Irene Bonsdorff
puheenjohtaja