Yläkoulun Nuori Aleksis 2022 -kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat valittu

29.8.2022

Keväällä 2022 käynnistyi jo kolmas yläkoulun oppilaille suunnattu Nuori Aleksis -projekti. Projektiin osallistuvat yläkoululaiset lukivat kevään ja kesän aikana pinoittain nuorille suunnattuja, kotimaisia tieto- ja kaunokirjoja. Ahkerimmat lukivat kaikki listan 65 teosta. Tämän vuoden Nuori Aleksis -palkinnon saajaksi ovat ehdolla seuraavat teokset:

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään, Otava
Emma Luoma: Perhosten aika, Myllylahti
Riina Mattila: Silmät avatessa on edelleen pimeää, WSOY
Anniina Mikama: Myrrys, WSOY
Laura Suomela: Minä vastaan marraskuu, Karisto.

Yläkoulun Nuori Aleksis on Äidinkielen opettajain liiton myöntämä kirjallisuuspalkinto, jonka saajan valitsee yläkoulun oppilaista koostuva raati. Opetushallitus rahoittaa hanketta.

Esiraati, johon tänä vuonna kuului 46 oppilasta ympäri Suomen, on perehtynyt kevään ja kesän aikana viime vuonna ilmestyneisiin kotimaisiin kauno- sekä tietokirjallisiin teoksiin omien mieltymystensä mukaan. Jokainen esiraatilainen luki vähintään 15 teosta; keskimäärin esiraatilaiset lukivat kukin 28 kirjaa. Esiraadin viisi parasta lukijaa muodostavat loppuraadin, joka kokoontuu syyskuussa yhteen valitsemaan Nuori Aleksis -palkinnon saajan.

Loppuraatiin kuuluvat

Julia Ahvenniemi, Seinäjoen lyseo
Silvia Marjanen, Tiirismaan koulu
Eevi Metsometsä, Oulun normaalikoulu
Amalia Rahikainen, Porolahden peruskoulu
Emilia Viipuri, Vehkalahden koulu.

Nuori Aleksis -kirjallisuuspalkinnon saaja palkitaan 1 500 euron rahapalkinnolla. Palkinnon myöntää Äidinkielen opettajain liitto. Nuoret loppuraatilaiset jakavat palkinnon Turun Kirjamessuilla pe 30.9. klo 11:20 Agricola-lavalla.

Yläkoulun Nuori Aleksis -projektin tavoitteena on paitsi löytää nuorten omat kirjasuosikit myös innostaa nuoria lukemaan ja keskustelemaan kirjallisuudesta. Nuoret pääsevät raadin kautta myös vaikuttamaan nuortenkirjallisuuden tunnetuksi tekemiseen. Yläkoulun Nuori Aleksis -projekti nostaa lukemisesta ja kirjallisuudesta kiinnostuneet nuoret esiin!

Viime vuonna yläkoulun Nuori Aleksis -palkinnon sai Elisa Niemisen teos Rikki revityt (Myllylahti).

 

Lisätiedot:

Jenni Fabritius, järjestösihteeri, Äidinkielen opettajain liitto
jenni.fabritius (at) aidinkielenopettajainliitto.fi
050 593 2012