Yläkoulun Nuori Aleksis -palkinto Anne-Maija Aallolle

30.9.2022

Nuori Aleksis -loppuraatiin kuuluivat (vasemmalta oikealle) Eevi Metsometsä (Oulun Normaalikoulu), Silvia Marjanen (Tiirismaan koulu), Julia Ahvenniemi (Seinäjoen lyseo), Amalia Rahikainen (Porolahden peruskoulu) ja Emilia Viipuri (Vehkalahden koulu).

Anne-Maija Aalto on valittu yläkoulun Nuori Aleksis 2022 -palkinnon saajaksi romaanillaan Mistä valo pääsee sisään (Otava, 2021). 1500 euron rahapalkinnon myöntää Äidinkielen opettajain liitto. Opetushallitus rahoittaa hanketta.

Niemisen lisäksi ehdolla oli­vat

  • Emma LuomaPerhosten aika, Myllylahti
  • Riina MattilaSilmät avatessa on edelleen pimeää, WSOY
  • Anniina Mikama: Myrrys, WSOY ja
  • Laura Suomela: Minä vastaan marraskuu, Karisto.

Palkinto jaetaan parhaalle edellisvuonna il­mestyneelle nuorille suunnatulle kotimaiselle kauno- tai tietokir­jalle. Sen saajan valitsee yläkoulun oppilaiden muodostama raati, jonka ko­koaa Äidinkielen opettajain liitto. Anne-Maija Aalto on kolmas yläkoulun Nuori Aleksis -palkinnon saanut kirjailija – viime vuonna palkinnon voitti Elisa Niemisen teos Rikki revityt (Myllylahti).

Nuori Aleksis -esiraatiin kuului 46 yläkouluikäistä huippulukijaa eri puolilta Suomea. Raatilaiset lukivat kevään ja kesän aikana vuonna 2021 jul­kais­tua kotimaista nuorille suunnattua tieto- ja kaunokir­jallisuutta. Luku-urakan päätteeksi kukin raatilai­nen lis­tasi neljä suosikkiaan, ja valintojen perusteella Äidinkielen opettajain liitto nimesi palkinto­ehdokkaiksi viisi eniten ääniä saanutta teosta.

Jokainen esiraatilainen luki vähintään 15 teosta; keskimäärin esiraatilaiset lukivat 28 kirjaa, ahkerimmat kaikki listalla olleet teokset. Esiraadin viisi parasta lukijaa pääsivät loppuraatiin, joka valitsi ehdokkaiden joukosta palkittavan teoksen. Loppuraati jakoi palkinnon kirjailijalle Turun Kirjamessuilla pe 30.9. klo 11.20 Agricola-lavalla.

Yläkoulun Nuori Aleksis -projektin tavoitteena on paitsi löytää nuorten kirjasuosikki myös innostaa nuoria lukemaan ja keskustelemaan kirjallisuudesta. Nuoret pääsevät raadin kautta myös vaikuttamaan nuortenkirjallisuuden tunnetuksi tekemiseen.

 

Loppuraadin perustelut:

Mistä valo pääsee sisään on vangitseva, dystooppinen kuvaus tulevaisuuteen sijoittuvasta maailmasta, jonka ongelmat heijastavat tämänhetkisiämme. 

Aleksein isä johtaa puolikansalaisten ihmistutkimuslaitosta, joten Aleksei on aina oppinut kohtelemaan puolikansalaisia arvottomina. Kun hän tapaa Marijan, vastarintaliikeläisen, hänen maailmansa mullistuu.

Kirja jatkaa Korento-romaanin tarinaa luontevasti ja kiehtovilla, uusilla näkökulmilla. Useat näkökulmat avaavat kirjaa lukijalle, ja Aallon kaunis kuvailu sekä kirjoitus herättävät tarinan eloon. Uuden sukupolven toisinajattelijat nostattavat hiljaa, mutta varmasti kapinan, joka saa Uus-Tokion asukkaat kyseenalaistamaan yhteiskuntaansa. Kansi on houkutteleva ja visuaalisesti kutsuva.